Kestääkö parisuhde muutoksen? - Webinaari 7.11.2024

Mitä tapahtuu, kun kumppani alkaa muuttua?

Parisuhteeseen kuuluu muutos, väistämättä. Oleellista on, miten suhde kestää, kun toinen alkaa muuttua. Toimia toisin, tuntea ja haluta asioita, joista hän on ennen ollut hiljaa. 

Muutos voi herättää reaktioita ja hämmennystä kummassakin suhteen osapuolessa. Ikäviä keinoja ratkaista hankala olotila voi olla esimerkiksi toisen kontrollointi, piikittely, vetäytyminen, miellyttäminen tai uskottomuus. Nämä keinot ovat enemmän tuhoavia kuin kehittäviä.

Mennäänkö eteenpäin tanssien, pysähdellen, ihmetellen? Sopivasti yhdessä ja erillään?

Eriytyminen auttaa kohtaamaan omia tunteita, tunnistamaan ja ilmaisemaan niitä toiselle. Parhaimmillaan se on nähdyksi, kuulluksi ja syvää kohdatuksi tulemista parisuhteessa. Toisen hyväksymistä varjoineen. Vaikka suhde on romanttinen ja siinä on runsaasti rakkautta, koet, että seisot omilla jaloillasi. Eriytymisen esteitä ovat emotionaaliset traumat, vaille jäämiset omassa kasvuhistoriassa sekä erilaiset pelot, jotka liittyvät usein myös kasvuhistoriaan ja hylätyksi tulemiseen.

Tule mukaan webinaariimme to 7.11.2024 kuulemaan, oivaltamaan ja keskustelemaan aiheesta lisää! Webinaarin asiantuntijavieraana pari- ja perheterapeutti ET, PBSP-terapeutti Sari Junno. 

Webinaari tarjoaa ymmärrystä eriytymisestä sekä keinoista, miten omaa kykyä olla turvallisessa kiintymyssuhteessa voi kehittää. Sari Junnolla on pitkä kokemus pariterapiasta. Hän soveltaa myös psykomotorisen Pesso-Boyden -terapian työkaluja asiakastyössään. 

Lue lisää Sari ajatuksia eriytymisestä blogipostauksesta:

MITÄ TARKOITTAA ERIYTYMINEN PARISUHTEESSA?

Aika: 7.11.2024 klo 18.00-19.30

Ilmoittautuminen: täytä alla oleva lomake. 

Osallistumismaksu: Ennakkovaraajan etuhinta 27.10.2024 asti:  46 €/hlö, pariskunnat 66 €. 

28.10.2024 alkaen hinta 56 €/hlö ja pariskunnat 76 €. Hinnat sis .alv 25,5%.

Huomaa: Jos taloudellinen tilanteesi on tiukka, kysy mahdollisuutta stipendialennukseen.

Paikka: Zoom. Tallenne katsottavissa 7.12.2024 asti (tapahtumaan ilmoittautuneille.)

Webinaarin asiantuntija: Sari Junno – haastattelijana Riitta Saarikko 

 

Lisätiedot:

riitta(at)viisaskeho.fi 

Tervetuloa mukaan!

 

Ilmoittaudun webinaariin:


    Ilmoittaudun parisuhdewebinaariin to 7.11.2024Ilmoittaudun ennakkovaraajan etuhinnalla ennen 27.10.2024Osallistun yksinOsallistun kumppanin kanssaHaluan lisätietoja, ota minuun yhteyttä

    Saat spostiisi vahvistuksen ilmoittautumisestasi. Jos vahvistussähköpostia ei kuulu kahden arkipäivän kuluessa, olethan tarvittaessa yhteydessä riitta(at)viisaskeho.fi. Suosittelemme myös tarkistamaan roskapostikansion.

    Kiitos!

    © Viisas Keho Oy