Oletko kokeillut paljasjalkakävelyä?

”Niin mä kerran tieni aloin, niin mä kuljen: paljain jaloin.” – Uuno Kailas, 1932

Löysin paljasjalkakävelyn metsäpoluilla joitakin vuosia sitten. Kokeilin varovasti. Pelkäsin käärmeitä ja punkkeja. Mutta ah, mikä elämys!

Metsäpolku tuntuu jalkapohjassa pehmeältä. Voin aistia välillä sammalta, väistellä kiveä tai käpyä. Neulasmattokaan ei pistä, vaan tuntuu miellyttävältä. Kosteammassa kohdassa maa voi tuntua viileämmältä, ehkäpä varpaiden välistä pursuaa pehmeää maata. Kallio auringossa voi olla mukavan lämmin. Jokaisella askeleella – ainakin tottumattomana – katson, minne astun. Ei käärmettä. Punkit voin tarkistaa kävelyni päätteeksi.

Verkkainen kävelyreissu metsäpolulla auttaa minua juurtumaan. Tuntemaan juureni, yhteyteni maahan. Yhteyden elämään, omaan elävyyteeni, aisteihini. Miten pieni olenkaan tässä valtavassa maailmankaikkeudessa! Olen tässä, aistivana ja läsnä omassa kehossani. Tunnen olevani elossa, kaikilla aisteillani.

Turhat ajatukset haihtuvat mielestäni. Murheeni, huoleni ja ahdistukseni sulavat. Jokaisella askeleella voin vain tuntea elämän ja yhteyden. Kunnioituksen minua isompiin voimiin. Voin jopa naurahtaa, hämmästellä, miten paljon ja helposti vietänkään aikaa mieleni virtuaalitodellisuudessa tai älylaitteiden äärellä.

Miten paljon olenkaan tottunut eristämään itseäni elämältä, elävyyden kokemukselta? Suojelemaan itseäni elämältä? Miten niin yksinkertainen asia, kuin kenkien heittäminen pois, voikaan olla niin voimallinen muistutus omasta alkuperäisestä olemuksestani?

Liikunnasta on tutkitusti apua masennuksen hoidossa. Uskoisin, että myös paljasjalkakävelyllä voisi olla samanlaisia vaikutuksia! Paljasjalkakävely oli menneinä aikoina monelle itsestään selvää kesäisin. Mutta kuinka monelle se on sitä nykyään?

Uuno Kailaan runo ”Paljain jaloin” puhutteli minua isosti nuorena. Kun nyt luen sitä uudelleen, huomaan sen viisauden. Runossaan Kailas toteaa: ”Silloinkin, kun tuska syvin viiltää, virkan: – Näin on hyvin.”

Paljasjaloin kehollisen läsnäolon tilan, ajattomuuden, pelkän olemisen tilan tavoittaminen on helpompaa. Luontoyhteys auttaa. Tässä tilassa ahdistus, menetyksen tuska, kipu menettävät voimaansa. On vain tämä hetki. Paljasjaloin. Yhteydessä elämään.

-Riitta Saarikko