En ole saanut elämässäni sitä, mitä sydämeni ja sieluni olisi eniten halunnut. Enkä koskaan tule tässä elämässä sitä saamaan – juuri tuossa muodossa.

Lapsuudessani ja nuoruudessani luonnollisiin tarpeisiini vastattiin vaihtelevalla menestyksellä. En saanut lapsuudessani sitä, mitä minulle olisi syntymäoikeutena kuulunut. 

Olen syntynyt epätäydelliseen maailmaan.

Miten siis olla onnellinen tässä ainoassa elämässä, epätäydellisessä maailmassa?

Suurin onni ei ehkä sittenkään ole sitä, että olisin saanut sen, mitä olisin kovasti halunnut ja tarvinnut. Ei edes juuri se, mitä sydämeni ja sieluni olisi syvästi janonnut.

Onni on sitä, että olen saanut ja saan edelleen nyt aikuisena korjaavia kokemuksia niihin kohtiin itsessäni, joissa olisin pienenä tarvinnut ihmistä tavattavissa. Ihmistä, joka olisi nähnyt minut ja tarpeeni, kun vasta olin kasvamassa aikuiseksi. Kasvu ihmisenä tuntuu niin hyvältä ja oikealta.

Mitä on olla onnellinen epätäydellisessä maailmassa?

Onnellisuus on sitä, että näen, koen ja täytän omankokoisen paikkani elämän isossa kudelmassa. Että voin antaa sielustani kumpuavan rakkauden tähän epätäydelliseen maailmaan. Jossakin on ehkä joku, joka vastaanottaa rakkauteni. Kohtaamisemme voi auttaa häntä askeleen eteenpäin hänen omanlaisella ihmisyyden matkallaan.

Avain onnellisuuteen

Onnellisuuden ydin ei ole minä. Vaan paikkani kaikkeudessa, osana kokonaisuutta, jota koskaan en voi oikeasti ymmärtää. Sydämeni ja sieluni toive on edelleen sama kuin se aina on ollut. Mutta se elää kauttani ja saa uusia muotoja, joita etukäteen en edes olisi voinut kuvitella.

Kiitollisena ainoasta elämästäni kotona kehossani. Tässä epätäydellisessä maailmassa.