Välineitä stressin hallintaan on tärkeä rakentaa yksilöllisesti. Neuvo, joka pätee naapurin Leenalla tai Kallella ei välttämättä toimi omalla kohdalla. Lisäksi sinusta voi tuntua, että olet lopen kyllästynyt self-help -neuvoihin ja kikkoihin, joita tyrkytetään kaikkialla. Ehkä ajattelet, että itsessäsi vain on jotakin vikaa, kun tavallisesta arjesta voi olla vaikea selvitä. Usein toiset ihmiset ympärillä tuntuvat selviävän itseä paremmin.
Stressin hallinta tai pikemminkin stressin säätelyn vaikeus on monilla asiakkaillani Rosen-terapiaan tulon syynä. Ihminen saattaa kertoa unettomuudesta tai että “kone käy kierroksilla” jatkuvasti. Uupuminen tai sen riski on lähellä. Omaa oloa ei vain saa rauhoitettua.
Ensimmäisellä Rosen-terapian käynnillä haastattelen asiakkaan ja kartoitan, mitä stressin taustasyitä hänellä voi olla. Samalla varmistan, että Rosen-terapialle ei ole esteitä terveydentilaan tai elämäntilanteeseen liittyen. Oleellista on, että asiakkaalla on kykyä käsitellä oman elämän kysymyksiä niiden vaikeuksista huolimatta.
Joskus vaikea elämäntilanne johtuu siitä, ulkoisia kuormittavia tekijöitä vain on liikaa. Ulkoisiin tekijöihin, kuten vaikkapa omaan heikkoon terveydentilaan, perheenjäsenen sairauteen, asumisen ongelmiin, taloudelliseen ahdinkoon tai työn liialliseen vaativuuteen ei välttämättä pysty heti tai suoraan itse vaikuttamaan. Ihminen saattaa vaikeassa tilanteessa myös vastuuttaa itseään asioista, joihin itsellä ei ole määräysvaltaa. Näin stressin kuorma vain kasvaa.
Toisaalta totta on myös se, että stressaantuneena koemme elämän helposti vaihtoehdottomana ja mustavalkoisena. Luova ajattelu ja ongelmanratkaisukyky eivät ole stressitilassa käytössämme.
Jokaisella ihmisellä on myös omanlainen neurologia eli hermostolliset piirteet ja tavat reagoida kuormitukseen. Neuropiirteistä on alettu puhua viime vuosina enemmän. Tässäkin Rosen-terapian tuoma itsetuntemus ja tuen tarpeen ymmärtäminen auttavat eteenpäin.
Stressi on saattanut jäädä päälle myös traumaattisesta tapahtumasta elämässä. Ihmisellä voi olla kehityksellinen trauma, joka on syntynyt pidemmän ajanjakson aikana lapsuuden ja nuoruuden kiintymyssuhteissa ja muissa tärkeissä ihmissuhteissa.
Kyky tunnesäätelyyn, tunteiden kohtaamiseen ja ilmaisemiseen rakentuu lapsuuden ja nuoruuden ihmissuhteissa. Kehityksellisestä traumasta kärsivä ihminen voi kokea esimerkiksi, että hänellä ei ole yhteyttä omiin aitoihin tunteisiin ja omaan kehoonsa.
Toki trauma voi olla myös yksittäinen ylivoimainen tapahtuma, joka on sattunut vaikkapa joitakin vuosia sitten eikä ihminen enää ole ollut ennallaan tämän jälkeen.
Rosen-terapiassa asiakas asettuu makaamaan hoitopöydälle. Ideana on kehon “kuuntelu” lempeän ja läsnäolevan kosketuksen avulla.
Stressitilassa asiakas voi tuntea kehossaan kireyttä, lihasjännityksiä- ja jumeja tai tunnottomuutta, jossa kehoon ei kiinnitä erityistä huomiota. Rosen-terapeutti havainnoi asiakkaan hengityksen liikettä ja laajuutta. Ylivirittyneenä hengitys on usein lyhyttä, pinnallista ja näkyy vain pienellä alueella kehossa pallean liikkeenä.
Rosen-terapian rauhallinen kosketus ja terapeutin kehollinen läsnäolo viestivät turvaa, jossa asiakkaan keho voi alkaa hellittää jännitystiloista, joita se ei juuri nyt tarvitse. Terapeutin ajoittaiset kysymykset ja keholliset huomiot rohkaisevat asiakasta sanoittamaan, mitä hän huomaa itsessään juuri nyt tapahtuvan. Mieleen voi nousta tapahtumia kaukaakin menneisyydestä tai tunteita, joita keho on joutunut pidättämään.
Kehon hellittäessä ihminen voi hämmästyä, miten paljon keho on joutunut tekemään töitä ja miten paljon hän on joutunut painamaan syrjään omia tarpeita ja tunteita elämän vaikeissa tilanteissa.
Rosen-terapian avulla voit rakentaa omanlaisesti välineitä stressin hallintaan. Yksi tapa on jo se, että sallit ja suot itsellesi Rosen-terapia -käyntejä, jotka auttavat sinua seisahtumaan itsesi, tunteidesi ja tarpeidesi äärelle. Ja koet olevasi sen arvoinen! Lisäksi ratkaisuja on vaikea varsinkin stressaantuneena löytää yksin. Ja pelkkä keskustelu asioista ei välttämättä tavoita ongelmien ydintä, jos niihin liittyy pidätettyjä tunteita.
Toiseksi Rosen-terapia avaa pinnan alle pidätettyjä tunteita. Voit tulla tietoiseksi aiemmin elämässäsi tekemiä asenteita ja päätöksiä, jotka tämän hetkisessä tilanteessasi ovat pelkästään rajoittavia. Hellittämisen myötä syntyy oivalluksia, voimavaroja vapautuu ja luovat ratkaisut voivat nousta mieleen.
Kolmanneksi Rosen-terapia tukee itsetuntemuksen ja itsemyötätunnon rakentumista. Alat ymmärtää ja arvostaa omia tarpeitasi paremmin. Opit huomaamaan omat rajasi ja pitämään niistä paremmin huolta. Alat oivaltamaan paremmin, mitä oikeasti tarvitset stressin säätelemiseksi elämässäsi.
Neljänneksi yhteys mielesi ja kehosi välillä vahvistuu. Opit kuuntelemaan omaa kehoasi ja ymmärtämään, mitä tarvitset sen onnistumiseksi omassa arjessasi.
Rosen-terapian kokemuksista voi olla tukea myös omissa mindfulness- tai rentoutumisharjoituksissasi, kun vaikkapa käyt kehoasi läpi ja tietoisesti annat kehosi jännitysten rentoutua. Opit suhtautumaan lempeästi ja hyväksyvästi kehon kohtiin, joita et nyt kykene rentouttamaan ja toisaalta löytämään turvan ja helppouden tunnetta kehon kohdista, joissa hengitys virtaa.
Aina Rosen-terapiassa ei nouse tunteita pintaan eikä valtavaa hellittämistä tapahdu. Mutta osaava Rosen-terapeutti auttaa sinua hahmottamaan syitä, miksi kehosi on edelleen varuillaan ja tiedostamaan tämän hetkisiä tarpeitasi.
Rosen-terapiaan kannattaa mennä avoimin, uteliain mielin! Ja terapeutilta kannattaa kysyä, jos jokin hämmentää tai ei tunnu turvalliselta. Usein Rosen-terapeuteilla on myös muuta ammattitaitoa, josta voi olla hyötyä sinun tilanteessasi. Työskentely sopii usein hyvin myös psykoterapian rinnalle.
Joitakin asiakkaita saattaa ennakkoon pelottaa kosketus: voi olla vaikea sietää toisen ihmisen kosketusta tai keho voi automaattisesti alkaa suojautua. Tämäkään ei ole este Rosen-terapialle, vaan tärkeä asia, jota voit tutkia terapeuttisi kanssa.
Olet arvokas juuri omanlaisenasi ja kehosi reaktioissa ei oikeasti ole mitään hävettävää tai väärää.
Ota yhteyttä, jos haluat tietää lisää Rosen-terapiasta!
-Riitta Saarikko, koulutettu Rosen-terapeutti v. 2005 alkaen. Rosen-terapian vastaanottoni on Kirkkonummella, Turussa ja Kemiönsaarella.