Ikävä kosketusta

Kosketuksen vajauksesta on pandemian aikana puhuttu hämmästyttävän vähän! Perusterve aikuinen tarvitsee säännöllisesti ruokaa ja juomaa, mutta ilman kosketusta hän pärjäilee. Kuitenkin koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen on inhimillinen perustarve.

Hyvä kosketus rauhoittaa, lievittää stressiä ja kipua sekä kohottaa mielialaa. Se viestii myötätunnosta, välittämisestä ja hyväksynnästä. Parisuhteessa kädestä pitäminen, kumppanin hartioiden hierominen ja spontaanit halaukset luovat läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Jotakin oleellista puuttuu, jos kosketus parisuhteessa rajautuu vain seksiin.

Ikä ei vaikuta kosketuksen tarpeeseen, sillä kaipaamme kosketusta syntymästä alkaen elämämme loppuun asti. Vauvan ja lapsen kehittymisen kannalta kosketus on välttämätöntä. Samoin kosketus on elämän loppuvaiheessa viimeinen kanava, jolla on mahdollista tavoittaa ihminen, jolta ehkä sanat ovat jo kadonneet.

Yksi lempeä kosketus voi olla syvästi merkityksellinen ison tunnemyrskyn keskellä. Kun joku tällaisessa tilanteessa laskee käden olkapäälle, hän saattaa koskettaa sielun sopukoita tavoilla, joita mitkään sanat eivät voisi tavoittaa.

Lohdullinen kohtaaminen voi tapahtua vaikkapa työkaverin, puolituttavan tai täysin vieraan ihmisen kanssa, kunhan hän vain sattuu huomaamaan tilanteen ja olemaan juuri silloin ihminen tavoitettavissa. Hetken kestävä kosketus voi olla syvästi elämää muuttava, luoda uskoa ja tuoda inhimillistä yhteenkuuluvuutta. Miten surullista onkaan ajatella, että tämänkaltaiset satunnaiset kohtaamiset ovat olleet meiltä kiellettyjä jo yli vuoden ajan.

Ahdistuneena tai masentuneena ihminen vetäytyy omaan ikävältä tuntuvaan maailmaansa. Hän saattaa tuntea erillisyyttä kaikesta, olla ikään kuin omalla saarellaan yksin. Kosketuksi tuleminen on tällaisessa tilanteessa oiva tapa löytää uudelleen yhteys toiseen ihmiseen sekä omiin syvempiin tunteisiin ja tarpeisiin.

Esimerkiksi Rosen-terapiassa kosketuksen voima on avain. Asiakkaan helpotus, kun hän tulee kohtaavasti kosketetuksi. Tällöin sisään patoutuneet tunteet voivat päästä esiin itkuna, nauruna tai tärinänä. Stressi ja kireys helpottavat. Aina tunteen ei tarvitse purskahtaa näin näkyvästi esiin edes Rosen-terapiassa. Kosketushoidoissa yksi tärkeä elementti on vain hyvän olon luominen. Lupa olla kosketettavana ilman, että toinen odottaa itseltä mitään.

Kaikki ihmiset eivät itse kykene pyytämään tarvitsemaansa apua ja kosketusta. Jonkun on huomattava ja tultava heidän luokseen.

Joitakin vuosia sitten tutkija Taina Kinnunen julkaisi kirjan Vahvat yksin, heikot sylityksin -otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Kinnusen mukaan meillä on voimakas usko teknologiaan. Hänen mukaansa kosketuksen hyvää tekevää vaikutusta ei hyödynnetä vielä riittävästi esimerkiksi hoivatyössä.

Huoli onkin, että pandemian aikana juuri haavoittuvaisessa asemassa olevat ihmiset ovat jäävät vaille tärkeitä kosketuksia. Kirjassaan Kinnunen kuvailee, miten tärkeä vaikkapa opettajan lohduttava kosketus voi olla lapselle tai nuorelle, joka kantaa sisällään liian raskaita asioita. Yksinkertainen, kunnioittava kosketus voi rakentaa sillan yksin jääneeseen ihmiseen. Onhan pelkkä kättelykin tapa luoda yhteys.

Kosketus on hyvin henkilökohtainen asia.

Jos ihmisen rajat on joskus väkivalloin rikottu, voi koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen olla vaikeaa. Tällöin turvallista kosketusta on tärkeää harjoitella ammattiauttajan kanssa, kuten vaikkapa Rosen-terapiassa. Oleellista on, että ihminen voi tällöin koko ajan kokea, että hänellä itsellä on lupa säädellä, miten häntä kosketetaan ja mikä ei ylitä hänen sietokykyään.

Kosketukseen liittyy myös monenlaista kulttuurillista kirjoittamatonta tapaa ja sääntöä. Tuttua on menneiden vuosikymmenten kuva suomalaismiehestä, joka ei turhia halaile edes omia lapsiaan. Viime vuosikymmeninä kosketuksen kulttuuri on hyvällä tavalla vapautunut ja lisääntynyt. Toivottavasti pandemia on tuonut tähän vain tilapäisen katkon, ja voimme jälleen ottaa tavaksi tuttavien halailun ja kättelyt. Satunnaisilla, spontaaneilla kosketuksilla on merkitystä.

Moni ihminen kertoo väsymyksestä ja onttouden tunteesta pandemiarajoitusten jatkuttua pitkään. Voiko tässä olla yhtenä tärkeänä syynä kosketuksen ikävä? Kosketuksen kaipuussa ei ole mitään noloa.

 

Riitta Saarikko, 29.4.2021

ETUSIVU

 

© Viisas Keho Oy