Parisuhteeseen kuuluu muutos, väistämättä. Oleellista on, miten suhde kestää, kun toinen alkaa muuttua. Toimia toisin, tuntea ja haluta asioita, joista hän on ennen ollut hiljaa.
Muutos voi herättää reaktioita ja hämmennystä kummassakin suhteen osapuolessa. Ikäviä keinoja ratkaista hankala olotila voi olla esimerkiksi toisen kontrollointi, piikittely, vetäytyminen, miellyttäminen tai uskottomuus. Nämä keinot ovat enemmän tuhoavia kuin kehittäviä.
Mennäänkö eteenpäin tanssien, pysähdellen, ihmetellen? Sopivasti yhdessä ja erillään?
Parisuhde on kiintymyssuhde ja siksi on hyvä myös kurkata omaan kiintymyshistoriaan. Eriytymisen esteitä ovat emotionaaliset traumat, vaille jäämiset omassa kasvuhistoriassa sekä erilaiset pelot, jotka liittyvät usein myös kasvuhistoriaan ja hylätyksi tulemiseen.
Tule mukaan webinaariimme to 24.8.2023 kuulemaan, oivaltamaan ja keskustelemaan aiheesta lisää! Webinaarin asiantuntijavieraana pari- ja perheterapeutti ET, PBSP-terapeutti Sari Junno.
Webinaari tarjoaa ymmärrystä eriytymisestä sekä keinoista, miten omaa kykyä olla turvallisessa kiintymyssuhteessa voi kehittää. Sari Junnolla on pitkä kokemus pariterapiasta. Hän soveltaa myös psykomotorisen Pesso-Boyden -terapian työkaluja asiakastyössään.
Lue lisää Sari ajatuksia eritymisestä blogipostauksesta:
Mitä tarkoittaa eriytyminen parisuhteessa?